TAMPEREEN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT RY
Vuosi 2024 oli Tampereen taidemuseon ystävät ry:n 46. toimintavuosi. Odotettu uutinen
oli, että Tampereen kaupunginhallitus vahvisti 2.9.2024 taidemuseon uudisrakennus- ja
peruskorjaus- suunnitelman, joka toteutetaan vuosien 2026–2029 aikana.
Taidelahjoitusten tarpeen päätyttyä yhdistys osallistui museon ehdotuksesta Vuoden nuori
taiteilija Suvi Sysin näyttelykirjan rahoitukseen 5000 eurolla.
Kevätkokouksessa 26.5.2024 käytiin ja käynnistettiin yhdistyksen tulevaisuuskeskustelu.
Keskeinen kysymys vuoden mittaan on ollut, millaiseksi suhde taidemuseoon muodostuu,
kun museon odotukset ystävätoiminnalle ja museotoiminnan yhteiskunnalliset reunaehdot,
kuten julkinen rahoitus, ovat muutoksessa ja tuottavat epävarmuutta. Jäsenistö toivoi
toiminnan jatkuvan entisellään, kunnes tilanne selkiintyy. Entä millaisia ovat jäsenistön
valmiudet vastata em. muutostarpeisiin?
Päädyttiin siihen, että yhdistyksen tulee strategiaa uudistettaessa ja toimintaa koskevia
ratkaisuja tehtäessä selvittää museon johtajan ja kaupungin kulttuuritoimen virkamies- ja
poliittisen johdon näkemykset ja odotukset ystäväyhdistyksen toiminnasta. Se olisi
pohjana yhdistyksen päätöksenteolle toiminnan suuntaamisessa. Taidemuseon johtajan
tapaamisessa 14.8.24 hallitus kuuli hänen näkemyksiään. Kulttuurijohtaja Sampo Terhon
kanssa viriteltiin vuoropuhelun aloittamista hänen esittäytyessään yhdistyksen
syyskokouksessa 26.11.2024. Syyskokouksessa päätettiin myös jäsenkyselyn laatimisesta
ensi vuonna.
Jäsenet ja jäsenhuolto
Yhdistykseen kuului vuoden lopussa 192 jäsentä, joista 11 oli ainaisjäsentä.
Uusia jäseniä liittyi vuoden aikana 20 ja yhdistyksestä erosi 5 jäsentä. Vuoden alussa
poistettiin jäsenrekisteristä 16 jäsentä ja vuoden lopussa 35 jäsentä, joiden jäsenmaksu oli
kahdelta vuodelta maksamatta. Vuoden 2024 jäsenmaksu oli 20 €.
Hallitus teki päätöksen jäsenkortista luopumisesta sen kalliiden hankintakustannusten
vuoksi vuoden 2025 alusta alkaen. Ilmainen sisäänpääsy museoon ja mahdolliset muut
jäsenedut turvataan kirjallisella jäsenluettelolla, joka toimitetaan museon palvelutiskille.
Tapahtumat ja tilaisuudet
- 14.3. Teatteriesitys Frida Kahlosta Tampereen Työväen Teatterissa, mukana 30 jäsentä
- 26.3. näyttelyopastus Tuula Lehtisen ja Charles Sandisonin näyttelyihin, 54 osallistujaa
- 26.3. yhdistyksen kevätkokous, 21 osallistujaa
- 4.4. näyttelyopastus Sara Hildénissä Vihreän puun punaiset linnut – teoksia omistakokoelmista, 44 osallistujaa
- Arkistointitalkoot 5.- 6.4. Talkoisiin osallistuivat Sirkku Kölhi, Eila Hanninen, VilleLiimatainen, Pirjo Paananen ja Raija Mäkelä.
- Retki Salo – Tammisaari 25.5., 44 osallistujaa. Vierailtiin Salon Veturitallissa ja Tammisaaren Chappe-museossa ja Raseporin museossa. Lounas nautittiin Tammisaaressa.
- Opastettu veistoskierros Tammerkosken ympäristössä 3.6., 12 osallistujaa
- 18.6. opastus Sara Hildénin taidemuseossa Jean-Michel Othoniel ”Under and endlesslight” – näyttelyyn, 28 osallistujaa
- Finlayson Art Arean näyttelyssä 26.6. oli 32 osallistujaa
- Avoimet ovet toimistolla 26.6., 10-15 kävijää
- Purkutalo Muutos.art opastettu kierros 9.7., 19 osallistujaa
- Haiharan kesänäyttelyt 23.7. opastus ja taiteilijatapaamiset, 21 osallistujaa
- Tarton matka 16.-18.8., 29 osallistujaa, matkanjärjestäjänä Hanki OY, Ohjelmassa oliopastettu kiertoajelu kaupungissa ml Karlovon puukaupunginosa, vierailu Vironkansallismuseossa ja Tarton taidemuseossa, yliopistolla, Toomen mäellä ja yhteinenruokailu Ruutikellarissa.
- 4.9. Tampereen taidemuseon HYPER-näyttely, 33 osallistujaa
- opastettu veistoskierros Etu-Tammela, Kaleva ja Sorsapuisto 26.8., 30 osallistujaa
- 17.10.24 Hiekan taidemuseo opastus museoon ja mitalinäyttelyyn, 21 osallistujaa
- 29.10.24 Sara Hildenin taidemuseo, Maaria Wirkkalan näyttely EDES TAKAISIN Backfor a moment, 34 osallistujaa
- 26.11. näyttelyopastus VNT Suvi Sysi: 53 osallistujaa
- 26.11.2024 syyskokous: 31 osallistujaa. Kulttuurijohtaja Sampo Terhonesittäytyminen.
- 29.11. MYYT ohjausryhmän kokous Tampereella: osallistujia 13, yhdistyksestämmeAnna-Liisa Sundquist, Pirjo Paananen ja Ville Liimatainen. Työväenmuseo Werstaalla luento ystäväyhdistystoiminnasta
- 10.12.2024 pikkujoulu Laternassa: 41 osallistujaa. Ruoka todettiin hyväksi, ohjelma jatunnelma leppoisiksi ja miellyttäviksi.
- 12.12.Anneli Ilmosen muotokuvan (kotikuva) luovuttaminen Kirsti Viidanojalle,luovuttajina Arto Jalonen ja Ville Liimatainen.
- 12.12. tutustuminen Mältinrannan ”Talo täynnä taidetta” -myyntinäyttelyyn jalähitulevaisuuden suunnitelmiin: 11 osallistujaa.
Retkiä ja tapahtumia järjestettiin 18 ja niissä oli mukana yhteensä 551 henkilöä.
Jäsenkokouksiin osallistui 52 henkilöä.
Ennätykselliset osallistujamäärät olivat Tampereen Taidemuseon opastuksille Tuula
Lehtisen ja Charles Sandisonin näyttelyihin (54) ja Vuoden nuori taiteilija Suvi Sysin
näyttelyyn (53). Osallistujat ilmaisivat tyytyväisyyttä kaikkiin tapahtumiin: opastukset
antoivat monipuolisen kuvan kohteistaan ja olivat asiantuntevia ja innostavia.
Keskustelut taiteilijoiden kanssa olivat antoisia. Tilaisuuksien arvioitiin vahvistaneen
paitsi kiinnostusta taiteeseen myös yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Yhteistoiminta
Tampereen Taidemuseo on yhdistyksen keskeisin ja strateginen yhteistyökumppani.
Yhteistyö Taidemuseon kanssa toteutui seuraavin toimintamuodoin:
- Taidemuseo tarjosi jäsenille maksuttoman sisäänpääsyn näyttelyihin ja järjesti
- opastukset uusiin näyttelyihin – Suvi Sysin näyttelykirjaan myönnettiin yhdistyksen jäsenille 10 euron alennus.
- Taidemuseo mahdollisti yhdistykselle jaetun toimistotilan Taideyhdistyksen kanssa Finlaysonilla
- Museolehtori Viliina Julkunen toimi yhdistyksen ja taidemuseon yhteyshenkilönä ja osallistui yhdistyksen hallituksen kokouksiin museon edustajana. Käytäntö mahdollistimolemminpuolisen vuorovaikutuksen, tietojen vaihdon ja yhteistyön koordinoimisen.
- Museon johtaja Selma Green osallistui 14.8. hallituksen kokouksessa keskusteluunyhdistyksen roolista ja tehtävistä.
Tampereen kaupungin konsernihallinnon strategia- ja kehittämisyksikön aloitteesta yhdistys on huolehtinut Tampereen Raatihuoneen opastusten toteuttamisesta.Toimintavuoden aikana oppaina ovat toimineet yhdistyksen jäsenet Susanna Härkönen jaEeva Viljanen. He toteuttivat toimintavuoden aikana eri ryhmille 6 opastusta.
Museoystävien yhdistysten (MYYT) toiminnan ohjausryhmässä oli mukana Tampereen Taidemuseon ystävien edustajana Anna-Liisa Sundquist. Ohjausryhmän tavoitteena on tukea yhteistyötä yhdistysten kesken ja erityisesti vuotuisen tapaamisenkäytännön järjestelyissä. Ohjausryhmä on pääasiallisesti kautta. Museoystävien yhdistysten tapaamiseen 15.9. Saarijärvellä osallistui Anna-Liisa Sundquist ohjausryhmän jäsenenä. Ohjausryhmä kokoontui 29.11.Tampereella yhdistyksen toimistolla, Anna-Liisa Sundqvuistin lisäksi mukana olivatpuheenjohtaja Ville Liimatainen ja sihteeri Pirjo Paananen.
Sara Hildenin taidemuseon kanssa jatkettiin keskinäistä tiedottamista.
Sekä Tammerkosken lukion kuvataide ja design -linjan että AhlmanEdun kuvataidelinjan opiskelijalle myönnettiin stipendinä lahjakortit taidetarvikeliikkeeseen.
Tampereen taideyhdistys ry:n kanssa on jatkettu yhteisen toimistotilan käyttöä sopienkäytännön järjestelyistä. Lisäksi oli sovittuna keskinäisestä tiedottamisesta päällekkäisen toiminnan välttämiseksi.
Tampereen Taiteilijaseura ry:n toiminnasta, erityisesti Mältinrannan näyttelyistä on tiedotettu jäsenistölle ja sovittu yhteydenpidon jatkamisesta. Uutena toimintana nousi 12.12. tapaamisessa esille taiteilijatapaamisten järjestäminen Mältinrannan näyttelyidenyhteydessä.
Työväen museo Werstaan ystävät ry:n kanssa oli sovittuna, että informoimme toisiamme tapahtumista ja retkistä ja kutsumme toisen yhdistyksen jäseniä osallistumaan niihin.
Tiedottaminen
Yhdistyksen toiminnasta tiedotettiin kotisivulla (https://tampereentaidemuseonystavat.fi/).Toiminnasta tiedottamisen lisäksi kotisivulle tallennettiin kuvia ja juttuja toteutuneistatapahtumista jälkikäteen. Jäsenistöä pidettiin ajan tasalla neljällä jäsenkirjeellä, jotkatoimitettiin heille sähköisesti tai sähköpostiyhteyden puuttuessa kirjeenä. Tapahtumienedellä lähetettiin myös sähköisiä muistutusviestejä. Yhdistyksen facebook-sivuillatiedotettiin sekä yhdistyksen että taidemuseon tapahtumista.
Sääntömääräiset kokoukset
Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 25.3.2024 kirjastotalo Metsossa. Puheenjohtajana
toimi Liisa Järvinen ja sihteerinä Pirjo Paananen. Läsnä oli 21 jäsentä.
Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 26.11.2024 kumpanuustalo Arttelissa.
Puheenjohtajana toimi Ville Liimatainen ja sihteerinä Pirjo Paananen. Läsnä oli 31 jäsentä.
Hallituksen työskentely
Yhdistyksen hallitus:
- Ville Liiimatainen, puheenjohtaja
- Paula Aho, retkivastaava
- Eila Hanninen, jäsensihteeri
- Arto Jalonen, varapuheenjohtaja, valokuvaus, facebook-päivitykset
- Liisa Järvinen, ict-asiat
- Sirkku Kölhi, retkivastaava
- Pirjo Paananen, sihteeri
- Raija Mäkelä, talousasiat
- Mikko Meurman, taloudenhoitaja
Toiminnantarkastajana toimi Heikki Kuntonen ja varatoiminnantarkastajana Rea Tiira.
Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 6 kertaa. Kunniapuheenjohtaja Tuomo Nisula osallistui osaan kokouksista.
Hallitus on edistänyt hyvää hallintoa
- järjestämällä yhdistyksen arkiston, mikä piti sisällään asiakirjojen järjestämisen arkistoksi ja tarpeettomien asiakirjojen hävittämisen
- työstänyt tilikarttaa, jotta saadaan helpommin ja tarkempaa tietoa tuloista ja menojen kohdentumisesta
- siirtämällä osan varoista korkeamman koron määräaikaistilille
- uudistamalla tietosuojaselosteen, joka liitettiin kotisivuille