Tapahtumagalleria

Vuoden 2024 nuori taiteilija Suvi Sysi

Yhdistyksemme pääsi onnittelemaan tuoreeltaan Vuoden 2024 taiteilijaksi valittua Suvi Sysiä. Suvin teokset ovat ipääsosin abstrakteja installaatioita. Hänen taiteessaan yhdistyvät taidegrafiikan, veistotaiteen ja maalauksen ilmaisulliset keinot. Töiden materiaaleina on paperin ohella muun muassa savi, puu ja kipsi.

Suvi Sysin näyttely avautuu Tampereen Taidemuseossa 26.10.25 ja yhdistyksen jäsenille järjestetään mahdollisus tutustua siihen opastetulla kierroksella. 

VNT 2024 Suvi Sysi. Valokuva Ville Liimatainen
Kuvassa Suvi Sysin kanssa puheenjohtaja Ville Liimatainen ja varapuheenjohtaja Arto Jalonen. Valokuva Jussi Palojärvi

Taiteilijatapaaminen – Juhani Tuomi 4.11.2023

Galleria Mältinrannan näyttely ”Taas kävi niin kuin aina käy” ja tapaaminen taiteilija Juhani Tuomen kanssa houkutteli pyhäinpäinä paikalle yhdistyksen kuusi jäsentä. Marraskuinen ilma – tihkusade, pimeys ja loskaiset kadut varmasti rajoittivat osallistumista mutta paikalle tulleet arvioviat sääesteen voittamisen vaivan arvoiseksi. Upea näyttely ja Juhani Tuomen teoksen taustoja avaava tarinointi antoivat kokonaisvaltaisen taide-elämyksen. Tuomen teokset ovat värikylläisiä ja kantaa ottavia. Juuriltaan tamperelainen mutta Joensuussa asuva taiteilija on  taiteen keinoin käsitellyt mm. Venäjän käymää julmaa hyökkäyssotaa Ukrainassa. Sodan julmuus, eurooppalaisten vetäytyminen sivustakatsojiksi, Venäjän johdon piittaamattomuus, sotarikokset ja siviileihin kohdistuvat sotatoimet saivat ankaran tuomion. Murheellisia asioita ja surua voi käsitellä muullakin värillä kuin mustalla – totesi Juhani.

Taidematka Turkuun ja Loimaalle 21.10.2023

Lokakuisella taidematkalla yhdistyksen 39 jäsentä tutustui kolmeen taidekohteeseen – Alpo Jaakolan patsaspuistoon Loimaalla, Turun taidemuseon näyttelyihin ja Turun tuomiokirkkoon. Kaikkiin kohteisiin oli järjestetty opastus.

Alpo Jaakolan patsaspuisto on ulkoilmamuseo, joka esittelee pääosin loimaalaisen taiteilija Alpo Jaakolan taidetta. Viiden hehtaarin puistoalue kätkee sisäänsä mystisiä veistoksia betonista, kivenmurikoista, puusta ja romuista.

Turun taidemuseossa tutustuimme ”Onnekkaita sattumia, Lars Göran Johnssonin kokoelma” -näyttelyyn. Jo lapsuudessaan taiteeseen rakastunut lääketieteen ja kirurgian tohtori Lars Göran Johnsson (s. 1930) on kerännyt taidetta vuosikymmenten ajan. Hän on hankkinut satoja teoksia, joista on syntynyt yksi Suomen merkittävimmistä yksityisistä kokoelmista. Vuonna 2016 Johnsson lahjoitti noin 500 teoksen kokoelmansa Turun taidemuseolle.

Opastuksen jälkeen tutustuimme omatoimisesti muihin esillä oleviin näyttelyihin.  Handle with Care tarkastelee Turun taidemuseon kokoelmaan kuuluvaa nykytaidetta hoivan ja huolenpidon näkökulmasta. Esillä oli myös Janis Rafan näyttely Lacerate (2020). Lacerate on kuin eloon herännyt, ylellisen talon rappeutuviin huoneisiin lavastettu vanitas-maalaus, joka kuvaa dramaattisten tapahtumien jälkeistä odottavaa hetkeä.

Päivän lopuksi saimme opastuksen Turun tuomiokirkkoon, joka kuuluu maan merkittävimpiin historiallisiin rakennuksiin ja on Suomen ainoa keskiaikainen basilika.

Kesänäyttelyissä Tampereella 2023

Tutustuimme kesäkuussa kahteen näyttelyyn Tampereella: Kesäkuun alussa kohtemme oli  Tampereen ensimmäinen purkutaidetalo Pinni47. Tullin alueella sijaitseva viisikerroksinen rakennus oli puhjennut kukkaan hetkeä ennen purkamista. Seiniä ja rajoja rikkovan taidenäyttelyn oli toteuttanut Teemu Mäenpään kuratoimana 24 taiteilijaa/ ryhmää. Taloa kävi ihastelemassa 12 yhdistyksemme jäsentä.

Juhannuksen jälkeen jo perinteiseen tapaan tutustuimme Finalyson ArtArean näyttelyihin. Oppaanamme näyttelyihin toimi Grafiikanpaja Himmelblaun toimitusjohtaja Pertti Ketonen, jonka eloisan tarinoinnin avulla kuulimme paitsi taideteoksista ja taiteilijoista myös  Finlaysonin alueen kehittämisestä. Kierrokselle osallistui 25 yhdistyksemme jäsentä.

Ilkka Virtanen: Luurankoja
Ilkka Virtanen: Luurankoja, FAA
Juha Saraste: Krokotiili, 2022
Juha Saraste: Krokotiili, Pinni47
Museoiden yö ja taidekirppis Taidemuseolla 20.5.2023
Museoiden yö -tapahtumaan  liittyen yhdistyksemme järjesti perinteiseen tapaan pihakirppiksen Tampereen Taidemuseon pihalla. Sää suosi tapahtumaa ja kirpputorikauppa kävi mukavasti. Tarjolla oli mm. koruja, huiveja, lasi- ja koriste-esineitä sekä myös joukko taideteoksia. Kirpputorilöytöjen ohella tarjolla oli kahvia ja pullaa. Tarjolla olevat tuotteet olivat suurelta osin jäsentemme lahjoituksia, joista heille suurkiitos.
Taidematka Tallinnaan 15.4 – 16.4.2032

Peräti kolme taidemuseota – Kumu, Fotgografiska ja Kadriorg – olivat tutustumiskohteena, kun yhdistyksemme järjesti keväisen viikonloppumatkan Tallinnaan. Kumussa 21 osallistujaa sisältävä ryhmämme tutustui Viron taiteeseen sekä neuvostoajalla että uuden vapauden aikana 1990 – luvulla syntyneeseen. Toisena kohteena Kumussa näimme ainutlaatuisen digitekniikalla tehdyn tilainstallaation. Sen tekijänä on kansainvälisesti tunnettu taideryhmittymä teamLab ja teoksen ovat nähneet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa. teamLabin näyttely sai meidät kokonaan lumoihinsa. Se on rajatonta taidetta, joka on kaikkialla katsojan ympärillä ja joka imaisee mukaansa kaikilla aisteilla.

Fotografiskassa tutustuimme kolmeen valokuvanäyttelyyn –  Andres Serranon ”Infamous”, Snezhana von Büdingen-Dyban ”Meeting Sofie” ja Sarah Moonin ”At the still point” -näyttelyihin. Siinä missä Serranon rasismia kuvaava näyttely on paljastava ja monin osin synkkä niin Büdingen-Dyban valokuvat nuoren Sofie tytön kasvusta naiseksi ovat herkkiä ja valoisia. Sarah Moon on valokuvaaja, jonka teokset rikkovat rajoja valokuva- ja maalaustaiteen välillä. Kuvat ovat aistillisia ja mystisiä.

Kadriorgin taidemuseo on vanhalle eurooppalaiselle ja venäläiselle taiteelle omistettu museo.Tutustuimme Venäjän keisari Pietari I:n kesäasunnoksi rakennetussa vanhassa barokkilinnassa talon historiaan sekä Länsi-Euroopan ja Venäjän maalauksiin. Kadriorgin vaihtuvia näyttelyitä edusti käyntimme aikana suomalainen taide. Esillä oli 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten tärkeimpiä suomalaisia kokeilijoiden ja kapinallisten taiteilijoiden töitä. Näyttelyssä olivat edustettuina muun muassa taidemaalarit Alvar Cawén, Väinö Kunnas, Jalmari Ruokokoski, Tyko Sallinen ja Yrjö Ollila.

Matkalaiset totesivat Tallinnan erinomaiseksi taidekaupungiksi ja vaikka useimmat olivat vierailleet siellä aiemminkin, niin aina löytyy uutta koettavaa. Opastettu kiertoajelu kaupungilla todisti Tallinnan kehittymisen sekä uusien alueiden syntymisen. Telliskiven luova keskus, Lentosatama (Vironmerimuseo), Noblessnerin satama-alue uusine merelle suuntautuvine taloineen sekä Koplin alueen herääminen uuteen nousuun ihastuttivat ja houkuttavat palaamaan Tallinnaan.

Taideretki Hämeenlinnan taidemuseoon ja Lahden Malvaan 11.3.2023

Taideretken kohteena oli kaksi taidemuseota- Hämeenlinnan Taidemuseo sekä uusi Lahden visuaalisten taiteiden museo, Malva.  Museot ja niiden näyttelyt kiinnostivat jäseniämme, ja retkelle osallistui lähes 40 henkilöä.

Hämeenlinnan taidemuseossa tutustuimme opastettuna Vexi Salmi ja ystävät -muistonäyttelyn. Siinä esitellään kattava kokonaisuus Vexi Salmen merkittävästä kokoelmasta. Useimmat ehtivät vielä  omatoimisesti tutusta talon toiseen näyttelyyn, Käännekohtia – suomalaisia 1950–60-kirjankansia ja ajan innoittamaa kuvataidetta. Käännekohta paneutuu suomalaisten 1950–60-luvun kirjojen kansiin sekä kansi- ja kuvataiteen suhteeseen.

Malva on uusi, elämyksellinen visuaalisten taiteiden museo Lahdessa. Keväällä 2022 avautunut Malva toimii Malski-keskuksessa Mallasjuoman entisessä panimokiinteistössä. Siellä saimme saimme opastuksen kahteen näyttelyyn – Marjatta Tapiola; Toisin sanoin ja Nanna Suden näyttelyyn: Taiteilijatar ja raivoisa rakkaus. Lisäksi nähtävissä oli Klaus Haapaniemen Vaeltajat, graafikkomestari Erik Bruunin töitä, Juuret  – aarteita kokoelmista -näyttely ja valokuvaaja Sergei Pavlovin Pieni elämä -näyttely.

Upeaa katsottavaa ja koettavaa oli kylliksi mutta erityisesti perehdyttiin Marjatta Tapiolan näyttelyyn, joka koostui niin taiteilijan nuoruuden klassikkoteoksista kuin täysin uusista tulkinnoista. Myös Nanna Suden värikylläiset ja ekspressiiviset teokset saivat ansaitsemansa huomion.

Hämeenlinnan taidemuseo
Vexi Salmi ja ystävät -näyttely
Taiteilijatapaaminen – J.P.Köykkä 15.2.2023

Taidemaalari J-P. Köykkä esitteli yhdistyksemme jäsenille näyttelynsä ”Pressure Escape” Galleria Himmelblaussa. Hän on kuvataiteilija, joka maalarina edustaa modernismin perinteen tuntevaa koulukuntaa. Hän maalaa, piirtää ja tekee kollaaseja sekä ripustaa teokset siten, että niistä tulee installaatioita. Sympaattiseen taiteilijaan ja tämän värikkääseen ja talven pimeyteen iloa tuovaan näyttelyyn tutustui parikymmenpäinen jäsentemme joukko.

Taideretki Sastamalaan 4.8.2022
Kesäiselle taideretkelle Sastamalaan osallistui 25 henkilöä. Tutustuimme Riitta Nelimarkan näyteelyyn ”Hassuna” Art Pappilassa sekä Hanna Variksen näyttelyyn Funkkistalossa. Pääsimme myös käymään taitelija ja taidegraafikko Anne Mäkelän grafiikanpajassa ja taidepuodissa Karkussa, jossa hän kertoi taiteestaan ja työskentelystään. 
Taide- ja kotiseuturetki Vesilahdelle ja Laukon kartanoon 20.7.2022

Kesäisellä päiväretkellä tutustuimme Vesilahteen ja sen historiaan. Kävimme Vesilahden kirkossa, jota esitteli kirkkoherra Harri Henttinen. Vierailimme ja aterioimme Narvan historiallisessa kylässä, joka valmistautui perinteisiin Narvan markkinoihin. Laukon kartanon taidenäyttelyihin tutustuimme FT Liisa Lagerstamin opastamana. Retkelle osallistui 26 henkilöä.

Taidematka Kööpenhaminaan 20.-22.4.2018
Osalllistujia oli matkalla 19 henkilöä. Lensimme Tampereelta Kööpenhaminaan (ja takaisin) ja majoituimme hotelli Scandicissa. Vierailimme ensimmäisenä päivänä Glyptoteekissa ja Thorvaldsen-museossa. Illallinen tarjottiin hotellilla. Toisena päivänä matkustimme bussilla nykytaiteen museo Lousianaan, jossa tutustuimme mm. Picasson keramiikkatöistä koostuvaan näyttelyyn. Rantamaisemat ja museon puisto tarjosivat parastaan. Paluumatkalla pysähdyimme parinkin linnan kohdalla ja nautimme linnan puistoissa keväisestä säästä. Palattuamme tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin jalan ja erityisesti Nyhavnin alueeseen, jossa illastimme Nyhavn’s Faergekro’ssa. Lähtöpäivänä oli vapaamuotoista ohjelmaa.