Puheenjohtajan tervehdys/ Ville Liimatainen
Hyvää alkanutta vuotta jäsenemme! Toimintamme käynnistyy aktiivisemmin helmikuussa ja kiihtyy kohti kevättä kuten tästä kirjeestä tulet huomaamaan. Tervetuloa mukaan tapahtumiin!
Hallitus järjestäytyi tammikuussa. Varapuheenjohtajana jatkaa Arto Jalonen, sihteerinä Pirjo Paananen ja talousasiat ovat nyt Raija Mäkelän hoteissa. Hallituksen kokoonpano ja sen jäsenten vastuualueet on nähtävissä kokonaisuudessaan kotisivullamme. Hallitus on aloittanut strategian valmistelun ja se tullaan esittelemään jäsenistölle viimeistään syyskokouksessa.
Uutena avauksena hallitus on käynnistänyt yhteistyön Tampereen Taiteilijaseura ry:n taidelainaamon kanssa. Uudistettu taidelainaamo esittelee kuukausittain yhden taiteilijan. Yhteistyössä voimme järjestää muutaman taiteilijatapaamisen vuoden aikana. Ensimmäinen taiteilijatapaaminen järjestetään helmikuussa ja toinen toukokuussa.
Muistathan, että yhdistyksen jäsenetuihin kuuluu maksuton sisäänpääsy Tampereen taidemuseoon. Jäsenkorttia ei enää käytetä, vaan taidemuseon kassalla on luettelo jäsenistämme ja sisään pääsee ilmoittamansa nimensä. Nimi löytyy luettelosta, jos vuoden 2025 jäsenmaksu on maksettuna.
KUTSU kevätkokoukseen
Yhdistyksen sääntöjen mukainen kevätkokous pidetään tiistaina 25.3. klo 18.00 pääkirjasto Metson Luentosali Pihlajassa (pohjakerros).
Kokouksessa käsitellään vuoden 2024 toimintakertomus (vuosikertomus) ja tilinpäätös sekä päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle. Kokousasioiden lisäksi käydään läpi myös tulevaa toimintaa – jäsenten toivotaan esittävän omia toiveitaan ja mielipiteitään suunnitellusta toiminnasta tai ottamalla yhteyttä suoraan johonkin hallituksen jäsenistä.
Olet tervetullut mukaan!
Tulevia tapahtumia
Ti 18.2.2025 klo 16.30 Sara Hildenin taidemuseo, opastus Heikki Marilan laajaan takautuvaan näyttelyyn
Kevään näyttely esittelee sukupolvensa merkittävimpiin suomalaisiin taidemaalareihin lukeutuvan Heikki Marilan (s. 1966) tuotannon tärkeitä vaiheita ja käännekohtia 1990-luvulta 2020-luvulle. Mukana on uusia ja ennen näkemättömiä teoksia.
Ke 19.2.2025 klo 16.00, Taidekeskus Mältinranta, taiteilijatapaaminen kuvataiteilija, taidegraafikko Karkki Mäkelä
Hän on taidelainaamon kuukauden taiteilija helmikuussa. Karkki kertoo taiteen tekemisestään ja vastailee kysymyksiin. Hänen osaamisalueenaan on maalaus, taidegrafiikka ja kuvanveisto. Toimialana taiteen tekemisen lisäksi on taidekurssien ja -työpajojen ohjaus, kuvitus ja erilaiset kulttuuriprojektit.
Ke 05.03.2025 klo 17.00 TampellArt, osoite Verstaankatu 4, Tampella
Tutustumme Olli Joen kotigalleriaan, oppaanamme Marinka Joki, Ollin tytär. Esillä on tamperelaisen kuvataiteilija Olli Joen öljyvärimaalauksia.
Ti 25.3. 2025 klo 16.30 näyttelyopastus Surrealismi – jaettu uni -näyttelyyn, Tampereen taidemuseo
Surrealistisen taiteen satavuotista historiaa juhlistava laaja kansainvälinen näyttely käsittää yli 100 teosta yli 70 taiteilijalta: maalauksia, veistoksia, valokuvia, grafiikkaa, piirustuksia ja elokuvakatkelmia. Näyttely tuo esiin surrealismin pioneerien ja merkittävien nykytaiteilijoiden kohtaamisia.
Kevätkokous ti 25.3.2024 klo 18, Pääkirjasto Metso, Luentosali Pihlaja (pohjakerros)
Sääntömääräisessä kevätkokouksessa käsitellään vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus, päätetään tili- ja vastuuvapaudesta sekä keskustellaan tulevasta toiminnasta.
To 10.4.2025 klo 17.00, näyttelyopastus Vuosisadan maisema – taidetta OP Ryhmän
Taidesäätiön kokoelmasta, Kimmo Pyykkö taidemuseo, Kangasala-talo
Vuosisadan maisema -näyttely esittelee teoksia OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelmasta.
Mukana on maalauksia ja veistoksia suomalaisilta taiteilijoilta yli sadan vuoden ajalta. Yksi teema, joka selkeästi nousee kokoelman taiteesta, on suomalainen luonto.
Matkustamme Kangasalle omatoimisesti omin autoin tai bussilla. Näyttelyopastus on
jäsenille maksuton, mutta kunkin tulee huolehtia sisäänpääsymaksustaan (Museokortti käy).
Tampereen Taidemuseon ystävien taideretki Raumalle 3.5.2025
Ensimmäinen kohteemme on Rauman Taidemuseo, jossa Antti Laitisen ja Hanna Saarikosken yhteisnäyttely Sula – Molten. Näyttely viipyilee jäässä materiaalina, katoavana luonnonvarana.
Toinen näyttely on Pinnalan Sydän Rauman kaupungin taidekokoelmat
Oppaanamme toimii museonjohtaja Taina Myllyharju.
Lounaan nautimme Villa Tallbonissa, buffetpöytä.
Lounaan jälkeen Taina Myllyharju opastaa meidät Karin Kampukselle. Se on uusi hieno rakennuskokonaisuus, jossa on paljon julkista taidetta ja töitä mm. Tuomo Rosenlundilta ja Jaakko Himaselta.
Matkamme jatkuu Kauttuan Ruukin kylään, jossa kahvittelemme jokisaunalla. Tämän jälkeen tutustumme oppaan johdolla Alvar Aallon suunnittelemaan terassitaloon, joka on funktionalistinen asuintalo ja jota pidetään yhtenä hänen merkittävimmistä töistään.
Lähtö: klo 9.00 Keskustori,Vanha kirkko paluu n. klo 18.30
Matkan hinta: jäsen museokortilla 79 €, jäsen ilman museokorttia 88 €, ei-jäsen museokortilla 89 € ja ei-jäsen ei museokorttia 99 €.
Matkan hintaan sisältyy matkat, lounas, opastukset, pääsymaksut ja kahvit.
Matkalle ilmoittaudutaan viim. 19.4.2025 ja matka maksetaan samaan päivään mennessä yhdistyksen tilille FI87 6601 0001 0467 70, viite.
Ilmoittautumiset Paula Aholle, sähköposti paula.aho.49@gmail.com tai puh. 040 820 2968.
Tervetuloa
Hallitus
Ti 17.6.2025 klo 16.00, Taidekeskus Mältinranta, taiteilijatapaaminen, taidemaalari Tiina Lamminen
Tiina Lamminen on taidelainaamon kuukauden taiteilija kesäkuussa.Hän on monipuolisesti kouluttautunut taiteilija. Hän on opiskellut kotimaisten perusammattiopintojen lisäksi Tallinnan Taideakatemiassa, Münchenin Kuvataideakatemiassa, ja valmistunut sittemmin taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta kuvataiteen Pallas MA koulutusohjelmasta vuonna 2003. Laajan taiteellisen työskentelyn ja kirjoitustyön ohella Lammisella on kokemusta taiteen opetustyöstä.
Yhteystiedot ajan tasalle
Jos yhteystietosi muuttuvat, niin muista ilmoittaa siitä yhdistykselle, vaikka sähköpostilla (info@tampereentaidemuseonystavat.fi). Erityisen tärkeä on oikea sähköpostiosoite, sillä jäsenkirjeet ja tiedotteet toimitetaan pääsääntöisesti sähköisesti.
Tervetuloa mukaan!
Ville Liimatainen Pirjo Paananen
Puheenjohtaja Sihteeri