Toimintasuunnitelma 2025

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2025

Toimintaympäristö muutoksessa

Yhdistys on perustettu vuonna 1978 ensisijaisena tehtävänään tukea Tampereen Taidemuseon toimintaa taidelahjoituksin. Tuosta hetkestä ajat ovat muuttuneet ja Tampereen Taidemuseon kokoelma on kasvanut merkittävästi ollen tällä hetkellä Suomen toiseksi suurin. Kokoelman kuuluu yli 15 000 teosta ja useita alakokoelmia. Taidemuseon taholta onkin ilmoitettu yhdistykselle, että sillä ei ole tarvetta yhdistyksen tekemille taidelahjoituksille.

Yhdistyksen ja taidemuseon yhteistyö on myös viime aikoina vähentynyt. Suunnitelmavuonna yhteistyö kattaa jäsenille maksuttoman sisäänpääsyn museoon ja ilmaiset opastukset uutuusnäyttelyihin. Lisäksi museonlehtori toimii yhteyshenkilönä museon ja yhdistyksen hallituksen välillä. 

Toimintaympäristön merkittävä muutos haastaa yhdistystä linjaaman uudelleen toimintastrategiaa.

Vuonna 2025 etsitään uutta toimintastrategiaa

Yhdistyksen hallitus on miettinyt vaihtoehtoisia tulevaisuuden toimintalinjauksia, joista tulevan vuoden kuluessa jäsenistön olisi päätettävä yhdistyksen toimintastrategia. Hallitus on muotoillut alla olevat vaihtoehdot. Ne on nimetty niiden ytimen perusteella ilman, että on ajateltu yhdistyksen nimen muutosta.

1 ”Kuvataiteen ystävät”

Yhdistyksen toiminta suuntautuu ensisijaisesti jäsenten kuvataideharrastuksen tukemiseen. Tämä tapahtuu taidematkoja ja -retkiä järjestämällä, kuvataideopastuksin jne, Yhdistyksen ja Tampereen taidemuseon yhteys on aiempaa ohuempi. Voimavarojensa mukaan yhdistys voi tukea museota taloudellisesti erikseen sovittavissa kohteissa.

2. ”Taidemuseon taloudellinen tukija”

Sovitaan taidemuseon kanssa uusi taloudellisen tuen kohde, jota tuetaan systeemaattisesti ja pitkäjänteisesti. Museon puolelta on alustavasti ehdotettu paitsi Vuoden Nuori Taitelija -prosessin taloudellista tukemista myös osallistumista vaihtoehtoisesti kokoelman restaurointikustannuksiin. Jäsentoiminta jatkuu tässä vaihtoehdossa ennallaan. Toiminta varojen keräämiseksi tehostuu.

3. ”Tampereen (Pirkanmaan) alueen kuvataiteen ja -taitelijoiden tukija”

Tuki voisi olla stipendejä taiteilijoille ja  kuvataiteen opiskelijoille, taloudellista tukea kuvataidehankkeisiin, nuorten taiteilijoiden näyttelytoiminnan mahdollistamista ja tukemista. Oikeudemukaisen tukijärjestelmän luominen ja ylläpitäminen voi olla vapaaehtoisvoimin hyvin haastavaa. Lisäksi tämä vaihtoehto vaatinee merkittävästi suurempaa panosta varojen keräämiseen.

4. ”Kuvataiteen yhdistysten voimavarojen yhdistäminen”

Tampereella toimii Tampereen taidemuseon ystävät ry:n lisäksi Tampereen taideyhdistys ry. Sen jäsentoiminta on paljolti samansisältöistä kuin yhdistyksemme jäseniin suuntautuva toiminta, kuitenkin laajempaa. Voimavarat yhdistämällä voitaisiin luoda vahva yhdistysmuotoinen kuvataidetoimija Tampereelle. Yhdistäminen voitaisiin toteuttaa yhdistysten yhdistämissopimuksella tai siten, että Tampereen taidemuseon ystävät purettaisiin yhdistyksenä ja jäsenet ohjattaisiin liittymään Tampereen taideyhdistykseen.

Strategiapäätösten tueksi hallitus valmistelee vuonna 2025 jäsenkyselyn, jossa selvitettäisiin jäsenten näkemykset yhdistyksen tulevaisuuslinjauksista. 

Vuoden 2025 toimintamuodot

  1. Taloudellinen avustaminen

Tampereen taidemuseon toimintoja ei tueta vuonna 2025 taloudellisesti vaan yhdistyksen strategialinjauksen pohjalta päätetään, miten taloudellista tukea jatketaan tulevaisuudessa. Yhdistys myöntää kuvataiteen opinnoissa menestyneille Tammerkosken lukion ja AhlmanEdun  kuvataidelinjan opiskelijoille stipendit.

2. Yhteistyö Tampereen taidemuseon kanssa

  • Yhdistys tekee tunnetuksi  yhdistyksen omaa sekä Tampereen taidemuseon toimintaa.
  • Taidemuseon järjestämänä  toteutetaan näyttelyjen esittelyt yhdistyksen jäsenistölle.
  • Taidemuseon näyttelyihin on yhdistyksen jäsenille maksuton sisäänpääsy.
  • Museolehtori toimii yhdyssiteenä hallituksen ja museon välillä

3. Varainhankinta

  • Kerätään  jäsenmaksu
  • Järjestetään  taideretkiä ja -matkoja  sekä mahdollisesti  kirpputori ja arpajaiset.
  • Yhdistys saa korvausta Raatihuoneen opastuksista. Rekrytoidaan uusia vapaaehtoisoppaita  ja perehdytetään heidät tehtävään.

4. Tiedottaminen

  • Yhdistyksen kotisivut pidetään ajantasaisina ja kiinnostavina, kotisivun tunnettuutta edistetään
  • Ylläpidetään yhdstyksen facebook -sivua
  • Pidetään tietoiskuja yhdistyksen toiminnasta  yhdistyksen järjestämien retkien yhteydessä.

5. Taideretkien ja -matkojen järjestäminen

  • Tutustutaan  Tampereen kuvataidenähtävyyksiin ja muihin kulttuuritapahtumiin. 
  • Jästestetään tutustumisretket paikallisiin museoihin, taidekeskuksiin ja taiteilijoiden työtiloihin Tampereella ja lähistöllä.
  • Toteutetaan 1-2 pidempää taidematkaa tai -retkeä, kohteiksi alustavasti suunniteltu mm. Rauman taidemuseota.
  • Seurataan aktiivisesti Suomen kuvataidenäyttelyitä ja -tapahtumia ja järjestetään tarvittaessa lyhyelläkin varoitusajalla retkimahdollisuus kiinnostavaan kohteeseen.

6. Yhteistyö ja verkostoituminen

  • Yhteistyö Tampereen Taideyhdistyksen kanssa sisältää mm.  keskinäistä tietojenvaihtoa ja toimintojen koordinointia sekä tiedottamista kumppaniyhdistyksen toiminnasta. Yhdistyksellä on yhteinen toimistotila Tampereen Taideyhdistyksen kanssa.
  • Yhteistyötä jatketaan  Tammerkosken lukion kuvataide ja design -linjan sekä AhlmanEdun kuvataidelinjan kanssa
  • Tehdään yhteistyötä Tampereen kaupungin konsernihallinnon strategia- ja kehittämisyksikön kanssa Tampereen Raatihuoneen opastusten toteuttamiseksi yhdistyksen vapaaehtoisten toimesta. 
  • Yhteistyö Työväenmuseon Ystävät ry:n kanssa sisältää yhdistysten tapahtumista tiedottamista sekä tarjoaa mahdollisuuden  osallistua kumppaniyhdistyksen järjestämään tapahtumaan, mikäli tapahtumassa on tilaa oman jäsenistön ulkopuolisille.
  • Tiedotusyhteistyö Sara Hildenin museon kanssa jatkuu vastaanottamalla ja  jakamalla tietoa museon tapahtumista yhdistyksen jäsenille
  • Osallistutaan valtakunnalliseen Museoiden ystäväyhdistyksen tapaamiseen.

7. Jäsenistön aktivointi

  • Jäsenkirje lähetetään 2 – 4 kertaa vuodessa.
  • Kotisivu palvelee jäseniä: tiedotteet jäsenille ajankohtaisista asioista,  jäsenkirje ja muut jäsenasiat tiedotetaan yhdistyksen kotisivulla

Tampere 5.11.2024

Tampereen Taidemuseon ystävät, hallitus